Kaalilaatikkoa alkoi tehdä mieli, vaikkei kyseinen ruoka ole koskaan kuulunut omiin suosikkeihini. Koulussa on tehty paljon kaaliruokia, ja jääkaapissa sattui olemaan juuri sopiva kilon pala kaalia, joten keitokset tulille. Tästä tuli niin hyvää, ettei lihaa syövä mieheni tajunnut että aineksena on käytetty soijarouhetta. Ihmetteli vaan, että miksi olen nyt yht´äkkiä alkanut syömään lihaa.
Ainekset:
puuro
1,5 dl puuroriisiä
0,5 tl suolaa
4 dl vettä
kaali
1 kg kaalia
1 rkl ruokaöljyä
2 dl vettä
1-5 rkl siirappia (maun mukaan)
soijarouhe
3 dl soijarouhetta
2 dl vettä
1 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria
1 tl meiramia
1 sipuli
5 dl kasvislientä (eli 1 kasvisliemikuutio + 5 dl kiehuvaa vettä)
Sekoita soijarouhe ja mausteet 2dl:aan vettä ja anna turvota sen aikaa, kun laitat puuroriisit kiehumaan ja valmistelet kaalin.
Soijarouheen turvotessa laita riisit kiehumaan suolattuun veteen ja keitä niin kauan että vesi on imeytynyt riiseihin.
Riisien kiehuessa pilko sipuli ja kaali. Kuumenna ruokaöljy kattilassa ja lisää kaali. Lisää 2 dl vettä ja hauduta kaalia kannen alla n. 10 minuuttia. Kaali on sopivaa kun se on selkeästi pehmentynyttä.
Sillä aikaa kun kaali on kattilassa hautumassa, paista pannulla sipuli ja soijarouhe.
Kun riisit, kaali ja soijarouhe ovat valmiita, sekoita ne keskenään ja lisää siirappi ja mausteita oman maun mukaan. Itse laitoin noin 2 rkl siirappia, koska en pidä liian makeasta kaalilaatikosta. Lisäksi lisäsin hieman suolaa. Laita kaaliseos sopivaan uunivuokaan ja lisää kasvisliemi.
Paista uunissa 200 asteessa noin tunti. Jos pinta tummuu liikaa, niin peitä vuoka foliolla. Nauti puolukkahillon kera.
Kommentit
Lähetä kommentti