Tämä omenapiirakka syntyi vähän vahingossa, kun muiden leivonnaisten jäljiltä oli jäänyt tarpeita jotka sitten päätyivät piirakkaan. Ja lopputulos on ihan loistava, paras omenapiirakka mitä olen koskaan tehnyt taikka syönyt! Koska piirakka syntyi puolivahingossa, niin kuviakaan ei tullut sen valmistamisesta otettua, mutta ohjetta on helppo noudattaa ilmankin. Jo monen monta vuotta olen käynyt keräämässä omenoita läheisestä puistosta, jossa on omenapuita vaikka kuinka paljon, eikä niitä kai kukaan kerää, paitsi minä. Tänään oli kovia tuulenpuuskia ja omenoita oli tippunut maahan niin paljon, että keräsin kassillisen alta aikayksikön. En tunnista eri omenalajikkeita, mutta osa omenoista on makeita ja osa kirpeitä. Laitoin piirakkaan molempia ja hyvin tasapainottavat toistensa makuja. Tarpeet: 4 omenaa 1 dl vaniljakreemijauhetta 2 dl rasvatonta maitoa 1 dl kookoshiutale-mantelirouhesekoitusta (noin puolet ja puolet) 2 dl vehnäjauhoja 1 dl sokeria 1 k
Elämää keittiön pöydän ympärillä ja välillä jossain muuallakin. Ruokaa, leipomista ja populaarikulttuuria.